tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kurkistus menneeseen eli Miss Valentine 2015

Ennen ensi viikonlopun Caribia Cupia on sopiva hetki palata vielä postauksen verran reilun kuukauden takaisiin tunnelmiin. SANIX Säihkeen kisakausi käynnistyi siis Tarton Miss Valentine-kilpailussa, ja sen myötä nousu 12-14-vuotiaiden sarjaan tehtiin heti alkuun kovassa seurassa, kansainvälisellä kisamatolla. Säihke edusti jo vuosi sitten Suomea samoissa kisoissa, joten itse matkustaminen ja kisajärjestelyt olivat tuttua puuhaa koko joukkueelle, mutta ainahan ulkomaille reissaaminen on jännittävää!

Matkaan lähdimme keskiviikkona 18.2. aamupäivällä Forssasta 13 tytön ja kahden jojon voimin. Saavuimme ajoissa Helsingin Länsisatamaan, jossa odottelimme matkaseuraksemme Turun suunnasta saapuvia valmentajiamme sekä SANIX Split-joukkuetta valmentajineen.

Lähtötunnelmissa Länsisatamassa

SANIX Kids Split ja SANIX Säihke matkalla Tarttoon

Kahden tunnin laivamatka meni mukavasti, vaikka aallokko keinuttelikin laivaa hetkittäin vähän ikävästi. Tallinnasta matka jatkui jouhevasti kisajärjestäjän bussilla kohti Tarttoa, johon saavuimme alkuillasta. Majapaikkamme oli nimeltään Hotel Hansa ja kun saavuimme pimeässä, hiukan suttuisessa talvisäässä perille, kuului jostain päin bussia "Ettei tämä vaan olisi ansa..." Hotelli oli vanhanaikaiseen tyyliin sisustettu ja se herätti aluksi tytöissä hiukan keskustelua, jopa pientä kammotustakin. Mutta majoittumisen ja maittavan illallisen jälkeen alkoi porukka pikkuhiljaa asettua yöpuulle ja keräämään voimia torstain virallista harkkapäivää varten.

Torstai aamuna tytöillä oli ensimmäisenä tehtävänä irtoripsien liimaaminen. Tämä on Säihkeen tytöille ihan uusi juttu, kotona oli ehditty vain kerran harjoitella liimailua, mutta yllättävän jouhevasti homma sujui ja tytöt auttoivat hienosti toinen toisiaan. Aamupalan jälkeen reippailimme hotellilta kisahallille, jossa alkoi valmistautuminen harkkaan.


Valmisteluja kisahallilla oli monenlaisia, lisäksi napattiin muutama ryhmäkuvakin ennen treenejä.






Odotuksen ja muutaman mutkan kautta tytöt pääsivät tekemään harkkasuorituksensa, itseasiassa kahteen kertaan, kun ensimmäisellä kerralla tuli musiikin aloituksen kanssa ongelmia toimitsijoiden taholta.



kuva Minna Kontulainen
kuva Minna Kontulainen

Harkkasuorituksen jälkeen hyppäsimme kisabussiin ja huristelimme syömään ostoskeskus Taskuun. Illalla oli vielä edessä kisakampausten tekeminen, ja siihen valjastettiinkin koko porukka; osa teki jakauksia, osa lettejä ja torstain aikana Tarttoon saapuneet äidit viimeistelivät kampauksia oikeaan malliinsa.

Perjantaina eli kisapäivän aamuna oli herätys ajoissa, sillä normaalien aamutoimien lisäksi meikit tehtiin jo hotellilla valmiiksi. Kävelimme jälleen kisahallille, jossa tytöt aloittivat valmistautumisen kisasuoritukseen kaikessa rauhassa. Samoin kannustusjoukot alkoivat viritellä kameroitaan ja äänijänteitään.

Jojot Sari ja Kirsi valmiina kannustamaan Säihkettä ja muita Suomen joukkueita.

kuva Sari Paavilainen

SANIX kids Splitin suoritus oli hiukan ennen Säihkettä, joten tytöt ehtivät kannustamaan seurakavereitaan.




Ja lopulta myös Säihke pääsi estradille!

kuva Minna Kontulainen
kuva Minna Kontulainen
kuva Minna Kontulainen
SANIX joukkueet kisasuoritusten jälkeen
SANIX Säihke päävalkkujen kera


Illallisen nautimme jälleen hotellin ravintolassa, ja sen jälkeen suuntasimme vielä shoppailemaan ostoskeskus Taskuun ja Kaubamajaan.





Perjantain jännittävän kisapäivän huipennuksena tytöille selvisi, että samalla käytävällä majaili Espanjan Ritmica Carthagena-joukkue. Viime vuoden Miss Valentine-kilpailussa nimittäin näimme ensimmäistä kertaa miehen joukkuevoimistelujoukkueessa, ja tällä kertaa kyseinen nuori herra sitten löytyikin naapurihuoneesta. Nimmarit ja yhteiskuvat taisivat olla parhaita matkamuistoja tältä reissulta!


Koska tänä vuonna lasten kisoissa ei ollut finaalia, jäi Säihkeelle viime kertaa enemmän vapaata aikaa mm. shoppailuun ja kavereiden kanssa oleiluun. Lauantaina katsottiin oman harkan ohella Challenge Cupin ja World Cupin alkukisoja, ja kannustettiin tietenkin Suomen upeita joukkueita. Launtai-iltana molemmat SANIX-joukkueet valmentajineen kävivät vielä yhdessä nauttimassa herkullisen illallisen italialaisessa ravintolassa. Sen jälkeen olivat vuorossa pakkauspuuhat ja sunnuntai-aamuna aloitettiin paluumatka, jonka jälkeen alkoikin talviloma.

Kiitos ja näkemiin Hotel Hansa!

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Keväinen tervehdys Säihke-tiimistä!


SANIX Säihke, OVO cupin pronssimitalistit, 14.3.2015


Kirkas kevätaurinko on ollut ilonamme jo toista viikkoa, ja sen myötä myös tätä SANIX Säihkeen blogia on tarkoitus lempeästi herätellä "talviuniltaan". Vaikka blogissa onkin vietetty hiljaiseloa, niin Säihke on jatkanut tavoitteellista harjoitteluaan treenisaleilla, ja kevään kisakausi sarjanousun kera on jo startattu hienosti Miss Valentinessa sekä OVO cupissa. Seuraava koitos on edessä viikon kuluttua Caribia cupissa.

Joukkueen kuulumisia päivitetään ahkerasti Instagramissa, FNV:n nettisivuilla sekä Turun Pyrkivän Facebook-sivuilla, ja näitä kaikkia kanavia kannattaa edelleen seurailla. Koska päävalmentajilla riittää puuhaa itse valmennuksen, opiskeluiden ja työnteon parissa, lupautui allekirjoittanut eli toinen joukkueen jojoista kirjoittelemaan tänne blogiin kuulumisia silloin tällöin.

Tästä jatketaan pian, mutta nyt toivotamme paljon tsemppiä viikonloppuna Mustan Kissan cupissa kisakautensa aloittaville FNV:n seuratovereillemme; Lumitähdille, Kimallukselle ja Välkkeelle, sekä tietenkin kaikille muillekin joukkueille onnea matkaan!!! Lisäksi toivotamme myös hurjasti tsemppiä TuPy:n seuratovereillemme/kummijoukkuuellemme SANIX Kids Sadelle, joka matkusti eilen ensimmäiselle ulkomaankisamatkalleen Bulgariaan. Siellä Sade osallistuu World cupin yhteydessä järjestettävään Academic cupiin. Jännittävä viikonloppu siis tiedossa niin kotimaassa kuin maailmallakin!