lauantai 15. maaliskuuta 2014

Uuden ohjelman pauloissa

Säihkeelle on ehtinyt tapahtua taas monenmoista. Toivottavasti jossain vaiheessa ehdimme avata paremmin huikeaa Miss Valentinen reissua. Kisat olivat ehdottomasti elämys ja ylpeyttä kyllä riitti omissakin tuloksissa, kun kaikkien maailman huippujen keskellä Sanix Kids Säihke nappasi finaalipaikan sekä lopulta kokonaiskisan viidennen sijan!

 Lepäämään ei kuitenkaan heti ehditty edes Valentinen jälkeen, sillä kiireen vilkkaan piti tehdä kokonaan uusi ohjelma loppukevääksi. Kuvioilla sitä on nyt treenattu kolmisen viikkoa, johon valitettavasti mahtui talvilomaa ja muita reissuja. Siihen nähden ohjelman kuntoon olemme kuitenkin tyytyväisiä ja huomenna kisakausi sitten starttaakin Mäntsälässä Mustan kissan Cupissa :) Ohjelmakiireen lisäksi puvut myöhästyivät ompelimosta ja niidenkin osalta huomenna mennään vähän keskeneräisissä merkeissä. Niistä ja koreografiasta typykät ovat kuitenkin varsin innoissaan ja eiköhän tässä kevään mittaa saada kaikki ihan valmiiksi!

 Muutoinkin kisakausi on tällä kertaa hiukan erilainen, sillä Säihke nähdään matolla kahtena kokoonpanona. Huomenna puikoissa on Säihke X ja Säihke V säteilee viikon päästä Caribia Cupissa. Päätavoitteeksi on asetettu World Cupin yhteydessä järjestetyt lastensarjakisat, joiden valintoja tosin saadaan vielä jännittää. Jos edustuspaikka tulee, kasaamme kisaan yhden kokoonpanon Sanix Kids Säihkeen :)

 Nyt kuitenkin kurkistus treenisalille. Kevät on ollut melko ohjelma- sekä osapainotteista olosuhteiden pakosta, onneksi syksy olikin sitten käytännössä pelkkää fysiikkaa ja tekniikkaa :)

Mutta nyt kuvia niin normaalista treenailusta kuin ohjelmastakin!
    
 
                        j 
   

Mahtavaa päästä huomenna taas kisamatolle! Tsemppiä kaikille kevätkauteen :)

1 kommentti: