maanantai 20. toukokuuta 2013

Lahden MM-kisoissa tavataan!

Seuran näytöksen jälkeen ehdimme jo hyvästellä kevään ohjelman, mutta väärässähän me olimme... Ihana kevätkausi ei nimittäin päättynytkään siihen, vaan vielä kertaalleen päähän väkerretään lettikiekurat ja päälle puetaan neonhohtoinen raitapuku.

Säihke on nimittäin kutsuttu Joukkuevoimistelun MM-kilpailuihin esiintymään!

Aikamoista, että nyt normaalin kisakauden jälkeen alamme valmistautua treeneissä MM-kisoihin!  Riemun kiljahduksia on kyllä riittänyt viime viikon alusta asti niin tiimin kuin kannustusjoukkojenkin keskuudessa ja taisipa muutama äitikin vuodattaa ilonkyyneleitä.

Uskomattoman upeaa päästä voimistelemaan koko Maailman huippujen kanssa samalle matolle kansainvälisen voimisteluväen eteen! Saman kunnian jakaa muutama muukin suomalainen joukkue, sillä alle 16-vuotiaita on kutsuttu SM-kisojen sekä Tyttökisojen menestyksen perusteella niin ikään estradille säihkymään.

Valmistautumisen ohella ehdimme vähän heitellä pallojakin, sillä kulunut viikonloppu oli upeista uutisista huolimatta pyhitetty jo välineohjelman uusille kujeille. Ennen yleisön eteen astelemista pitää kuitenkin palauttaa taas vanhat sarjat mieleen, joten eiköhän seuraavissa treeneissä veivata vanhankin musiikin tahtiin!
IMG_2666
IMG_2773
IMG_2788
IMG_2819
IMG_2749
IMG_2780
IMG_2720
IMG_2670

IMG_2718
IMG_2680
IMG_2736
IMG_2690
IMG_2709
IMG_2685
IMG_2694
IMG_2814
IMG_2708
IMG_2790
Lahdessa tavataan!
(Kuvat kevätnäytöksestä)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Terkkuja ihanille äideille

IMG_3250
Säihke toivottaa mitä parhainta äitienpäivää kaikille ihanille Säihke-äideille, jotka ovat tuellaan, rakkaudellaan ja uutteruudellaan mahdollistaneet tämänkin kuluneen kauden :)

Samat toivotukset lähtevät myös kaikille muille voimisteluäideille, jotka jaksavat kannustaa ahkeria jumppareitaan päivästä toiseen.

Ps. Valtavat tsempit kaikille, jotka kilpailevat tänään jännittävissä voimistelun SM-kilpailuissa Tampereella. Voimistelkaa ilolla, taidolla ja tunteella! IMG_3022 IMG_3025

lauantai 4. toukokuuta 2013

Mieletön fiilis!

IMG_0949
Kisakausi päättyi tänään Turussa aikamoisella rytinällä.  Ei kai sitä juuri täydellisempää lopetusta menestyksekkäälle kaudelle taida olla kuin ykköskategoria kaikkine bonuksineen. Kyllä kelpasi lopulta poistua Kupittaalta 10-12-vuotiaiden "SM-mitali" kaulassa kimmeltäen :)

Keskiviikkona joudumme sitten hyvästelemään veikeän ohjelman ja rakkaat raitapuvut ihan lopullisesti, kun ihanat pikkuhirvitykset päästetään viimeisen kerran irti kevätnäytöksessä. Hurjan riemun mukana on siis pieni ripaus haikeuttakin! Onneksi syksyn uudet kujeet ovat vähintään yhtä kutkuttavia ;)

Onnelinen Säihke kiittää ja kuittaa!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Mitali 4/4 Sydän-Suomen aluekisoista

IMG_8960
Pari viikkoa sitten Säihke suuntasi Tampereelle Sydän-Suomen aluemestaruuskilpailuihin kisaamaan toisiksi viimeistä kertaa kevään vapaaohjelmalla. Ihan turhaksi tämäkään reissu ei osoittautunut, sillä kotiin palasi lopulta kasa onnellisia pikkujumppareita mukanaan roppakaupalla upeita muistoja, ykköskategoria bonuksen kera sekä hienot aluemitalit. Nyt on siis jo neljät kisat takana ja neljä uutta mitalia koristamassa tyttöjen huoneita.
IMG_7669
IMG_7663
Kisalämppä ehdittiin tehdä jälleen perusteellisesti ja rauhassa. Hymyä ja fiilistä riitti alusta saakka, kuten lantiota pyörittävästä kaksikosta huomaa ;)
IMG_7445
Julia Linda-valkun autettavana
IMG_7452
... ja Manteli samassa käsittelyssä
IMG_7680
Nea ehti ylkkäreiden lomassa myös poseeraamaan
IMG_7688
Pinja keskittyy tasapainoon
IMG_7684
Ada ohjelman skorpparisarjan parissa
IMG_7679
Photobombing by Ellu & Mette
Säihke suoritti tällä kertaa suoraan tauon jälkeen, joten aikaa virallisessa harkkatilassa oli hiukan normaalia enemmän. Jokainen ehti siis ottaa vielä kunnolla tuntumaa kisamattoon, jonka kanssa treenailu on harvinaista herkkua.
IMG_7710
Adan määrätietoista ristivaakaharjoittelua
IMG_7713
Pinjan viimeiset sivutasapainokokeilut olivat jo niin varmoja, että samalla ehti oikein poseerata
IMG_7701
Iidan viimeiset kellistystreenit ennen matolle astelemista
IMG_7706
Liisan ylvästä tasapainoilua

Viimeisten ohjelman juttujen sekä yhteisten tsemppausrutiinien jälkeen olikin aika asettua jonoon ja astella yleisön sekä tuomariston eteen.
IMG_7731
IMG_7726
IMG_7736
IMG_7739
IMG_7796
IMG_7793
IMG_7857
IMG_7837
IMG_7848
IMG_7853
Suortiukseen jäi vielä jonkin verran parannettavaa ja virheiden pois tekemisen jälkeen koko porukka siirtyikin kisakatsomoon odottamaan jännittyneenä tuloksia. Hermoilu osoittautui tällä kertaa turhaksi, sillä kategoriaksi kuulutettiin ykkönen ja mukaan mahtui vielä bonusta taito-osista. 

Lopullista sijoitusta odotettiinkin sitten pidempään, mutta viimein koko jännittynyt porukka sai valtavat hymyt kasvoilleen, kun kuuluttamosta kerrottiin Säihkeen sijoittuneen sijoille 1-3 ja näin ansainneen aluemitalin.  Onneksi tällä kertaa suoritusvuoro suosi siten, että pääsimme ihastelemaan myös muiden 10-12-sarjan mitalistien upeat suoritukset. Onnea mitalitilin kartuttamisesta myös Nikhille sekä Fitreille! Kisat tarjosivat kyllä useampiakin voimistelullisia elämyksiä ja edellisten lisäksi etenkin Team Minetit tekivät tyttöihin jälleen lähtemättömän vaikutuksen.
IMG_8993
IMG_8976
IMG_8958
Lopuksi ehdimme ottaa vielä muutamat mitaliposeeraukset ja sitten oli aika hypätä tyytyväisenä bussin kyytiin.

Aluekisojen jälkeen alkoi saman tien valmistautuminen kohti kauden viimeistä koitosta. Tällaisia ovat olleet viime hetken tunnelmat:
IMG_5763
IMG_9914
IMG_5778
IMG_5812
Mitaleja on ehditty juhlistaa koko ihanan tiimin (johon lasketaan tietenkin myös tyttöjen loistavat kotijoukot!) voimin. Muutakin ihanaa yhdessäoloa on riitttänyt myös treenien ulkopuolella, kun viimeviikolla tytöt kokoontuivat juhlistamaan Adan 10-vuotissynttäreitä pyjamabileiden muodossa.

Toki myös treenisalilla on riittänyt työtä ja nyt ohjelma on puhdisteltu jälleen kertaalleen läpi. Etenkin vartaloliikkeitä on tarkisteltu ja hiukan muokkailtu, jotta ne erottuisivat entistä paremmin sekä puhtaammin.
IMG_9628
Manta, Ellu ja Santra ohjelman pauloissa
IMG_9877
Santra heittäytyy
IMG_9108
Fantsu ja Linda ahkeroimassa lokon parissa
IMG_9624
Ohjelman loppupuolisko on saanut viimeisissä treeneissä erityisesti lisää varmuutta
IMG_9745
Pinja ponnistamassa harppaan
IMG_9320
Mantsun ristaritreeniä
IMG_9305
Nea availee selkää
IMG_9354
90 asteen jalanpitoja Meten, Pinjan ja Liisan toimesta
IMG_9395
... ja suoran jalan maksimijalanpitoja Adan toimesta
IMG_9127
Santun, Adan, Pinjan, Piitun ja Liisan ristivaakatreeniä

Nyt koko porukalla on varma ja iloinen fiilis - tästä on siis hyvä jatkaa Tyttökisoihin nauttimaan voimistelusta :) Säihke toivottaa valtavasti tsemppiä kaikille, jotka päättävät kisakautensa viikonloppuna Turussa!