torstai 21. maaliskuuta 2013

Kauden avaus ja kissamitalit kaulaan

IMG_3250
IMG_2103IMG_2028 
Säihkeen kevätkausi 2013 avattiin viime viikonloppuna perinteisessä Mustan Kissan Cupissa. Vaikka lähtö kisoihin tapahtui laittoman aikaisin, oli perillä Mäntsälässä virkeä lauma pieniä Säihkeitä.
IMG_2027 DSC00300DSC00332 DSC00297 
Heti perille päästyämme alkoi kisalämppä, eli treenisalilla turhankin tutuksi tullut "omppu". Lämmittelyt ja viime hetken hiomiset ehdittiin tehdä rauhassa ilman kiireitä, ja jokainen tyttö tuntui lähtevän luottavaisin mielin harkkaan.
DSC00320 DSC00318 DSC00315 DSC00309 
Harkkasuoritus oli normaalin treenikokonaisen veroinen ilman sen suurempia suoritusvirheitä. Erityisesti ilmaisu jäi vielä totuttua vaisummaksi tyttöjen ollessa tavallistakin keskittyneemmällä päällä...
 DSC00308IMG_2026 IMG_2023IMG_2029IMG_2036IMG_2072IMG_2081 
Kun verryttelyt oli tehty, oli aika siirtyä yhteen päivän kohokohdista, eli meikkaamiseen. Tytöt olivat saaneet jo perjantain harjoituksissa upeat neonvihreät kynsilakat ja vanhemmat olivat taikoneet aikaisesta aamusta huolimatta kisakampaukset, mutta viimeinen silaus puuttui vielä.

Kuten asiaan kuuluu, olivat uudet kisameikit sävysävyyn erityisen paljon kehuja niittäneen puvun kanssa. Luomille levitettiin raikas neonvihreä meikki mustilla rajauksilla. Monet katsojat ja valmentajat tulivatkin ihastelemaan tyttöjen "trendikästä" ulkoasua, raidat kun erottuivat edukseen kisojen pukukirjosta.
IMG_2095IMG_2112IMG_2129IMG_2137IMG_2163IMG_2164IMG_2172IMG_2173 
Kun hileetkin oli vihdoin saatu päähän, oli aika napata viimeiset banaanit ja ruveta uuteen lämmittelyurakkaan. Myös kisalämppä ehdittiin tehdä rauhassa ilman kiirettä, joka näkyi varmuutena kisamatolla.
IMG_2182IMG_2197IMG_2216IMG_2218IMG_2246 IMG_2252IMG_2268 
Itse suoritus oli tähänastisen kauden parasta antia. Tytöt tekivät kauden avauskisoissaan ehjän suorituksen ja jokainen taisteli pois virheet, joita oltiin alkukevät hiottu enemmän ja vähemmän. Ilmankos siis tyttöjen taitojakin tultiin kehumaan, kiitokset vielä kaikista kehuista, ne piristivät kisapäivää hurjasti :)
IMG_2269IMG_2270 IMG_3193 
Vaikka itse suoritus tuntui jännittävän tällä kertaa normaalia vähemmän, rupesivat jokaisen pikkumasun perhoset lentelemään viimeistään siinä vaiheessa, kun odotimme tuloksia tuomareilta. Säihkeen kategoriaksi kuulutettiin 2, johon olimme oikein tyytyväisiä tässä vaiheessa kautta. 
IMG_3196 IMG_3081 
Saimme jännittää mitalien kohtaloa kisojen loppuun saakka, mutta sekään aika ei suinkaan mennyt hukkaan; jokaisen tytön tuikitärkeät paljetin- ja strassinkeräyspurnukat täyttyivät hyvää vauhtia erilaisista pukujen koristeista, kun lettipäät vipelsivät milloin missäkin kolossa kimalluksen perässä!
IMG_3062 IMG_3078IMG_3100 
Otimme paljon uusia kuvia blogin ja kotisivujen päivitystä varten, ja samalla napattiin myös söpöt yhteiskuvat Turun Pyrkivän SikSakin kanssa. Tytöille kokemus oli varmasti mieleenpainuva, ja yleensä niin vilkkaat herhiläiset ujostelivat isojen tyttöjen edessä oikein urakalla! Vaikka "Tää hetki oli kyllä paljon jännittävämpi kuin kisasuoritus!!!", niin rohkenivat tytöt pyytää yhteiskuvaa niin, että jokainen Säihke pääsisi SikSakin reppuselkään. Ja tietystihän sekin toive toteutettiin... ;)
IMG_3111 IMG_3053 IMG_3114 IMG_3130IMG_3140 IMG_3154 
Yhteinen strassienkeräyshetki ja saalisten vertailua ;)
IMG_3155
Lopulta odotus palkittiin, sillä palkintojenjakoon kuulutettiin Säihkeen lisäksi SC Vantaan Fortius (kat. 2) sekä HyVoLin Nemorella P (kat. 3). Sijoituimme siis loppupisteissä sijoille 1-2/33. Ei hullumpi kauden avaus!
 IMG_3198 IMG_3218
Paljon onnea Fortiukselle ja Nemorella P:lle sekä muille Mustan Kissan mitalisteille! Säihkeen seuraava koitos onkin heti huomenissa, kun bussi starttaa kohti Vantaan Energia Areenaa. Nähdään Vantaalla!

Osasta kuvista kuuluu suuri kiitos jälleen Petrille :)