sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Seuran treenipäivä

Forssan Naisvoimistelijoiden jv-joukkueiden yhteinen treenipäivä vietiin läpi yhtenä syyskuisena sunnuntaina Urheilutalo Feeniksissä. Leirillä nähtiin Säihkeen lisäksi uusi pienten joukkue Hile, asemaikäisten Välke sekä isompien tyttöjen joukkueet Kimallus, Loiste, Fuxiat ja Lumitähdet.

Kaikkien päivä alkoi Säihkeen valkkujen Lindan ja Miljan ompulla (ominaisuustreeni), johon kuului mm. erilaisia voima-, liikkuvuus- ja jalkatekniikkaharjoitteita. Jokainen Säihke sai toimia vuorollaan demotyttönä ja näyttää, miltä liikesarjojen pitäisi näyttää.

IMG_4325
Nea, Pinja Iida tekemässä rengasheittoja
IMG_4339
 IMG_4452
Manta ja Iina jalkatekniikan parissa

 IMG_4342
Iina demotyttönä
IMG_4455IMG_4449
Perustreenin jälkeen Säihke siirtyi Urheilutalon aulaan ylkkärien, ohjelman osien ja ohjelman hiomisen pariin. Seuraavaksi koittaneelle tuomaritunnille (kiitokset vielä Mintulle) oli vielä paljon tekemistä, ja vaihdettiinpa yksi vartalosarjakin ihan viimetinkaan.
 IMG_4349
Pinjalle ja Mantalle ei riittänyt enää mikä tahansa koroke :)IMG_4351 IMG_4357 IMG_4363 IMG_4369IMG_4373
Lissun, Jullun ja Nean kellistykset
 IMG_4395IMG_4402IMG_4420 
Myös ristaria suoristeltiin ahkeraan, kuten yllä olevissa kuvissa Iida, Mette ja Iina tekevät IMG_4434 IMG_4377 
Fantsu tasapainoilemassa IMG_4463 
Tuomaritunnin ja maittavan lounaan jälkeen Kimalluksen valkut pitivät yhteisen lämmittelyn, jonka jälkeen siirryttiin Tiinan hyppytunnille yhdessä Kimalluksen ja Välkkeen kanssa. Tunti oli tytöille mieluisa - siellä opeteltiin mm. "lentämisen tunnetta" hypyissä parin avustamana.
IMG_4465 IMG_4474
Kaikki joukkueet esittivät treenipäivässä myös syksyn kisaohjelmat, ja tämän jännittävän rupeaman jälkeen oli vuorossa vielä Lindan ja Miljan liikkuvuus koko porukalle. Säihkeet pääsivät jälleen demoiksi näihin perusvenytyksiin, jotka tehtiin yksin ja parin kanssa. Tehokäsittelyyn pääsivät nilkat, kädet ja takareidet.
 IMG_4480 IMG_4484
Lissu näyttämässä mallia nilkkojen venytyksessä IMG_4492
Nean kädet ihan solmussa :)IMG_4501 
Liikkuvuus lopetettiin loppuverkkaan, johon loppui muiden joukkueiden leiripäivä. Säihke jatkoi vielä Talsoilaan ihanan maton pariin. Tällä kertaa tavoitteena oli tehdä syksyn näytöstemppuohjelma valmiiksi kuvioita myöden, missä onnistuimmekin loistavasti!
IMG_4531
Fanny temppuilemassa ihanan pehmeällä matolla IMG_4517 IMG_4512 IMG_4510
Ellu kokeilemassa uusia akrobatialiikkeitä IMG_4509 IMG_4590 IMG_4579 
Santra ja Piitu kaksinkerroin

Treenipäivä sujahti nopeasti ja taas oli niin kisa- kuin näytösohjelmakin himpun verran paremmassa kuosissa. 

Tämän päivän jälkeen Säihke on ehtinyt treenata paitsi normitreenien, myös FNV:n treenikisan merkeissä. Saimme salille monta tuomaria arvioimaan kaikki syksyn välinekauteen osallistuvat joukkueet, kiitokset palautteesta vielä kaikille! :-) 

Säihkeen syysloma loppuu näillä näppäimillä, kun 4,5h treenit starttaavat pikapuoliin Talsoilan matolla. Vielä kahdeksat treenit ennen ekoja kisoja - hui!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Perustreenin puurtamista

Ahkeran ohjelmatreenin sekä leireilyn lisäksi Säihke ei ole unohtanut tavallisiakaan harjoituksia loputtoman perustreenin parissa.

Nyt vuorossa on kasoittain otoksia syyskuun ahertamisesta, kun balettia, liikkuvuutta, lajitekniikkaa, vartalonhallintaa, jalkatekniikkaa, akrobatiaa, tasapainoja, hyppyjä ja vartaloita on tahkottu määrätietoisesti. Tekemistä kyllä riittää, sillä vaikka ohjelman hiominen on käynnissä, on 90% harkka-ajasta katse naulittuna paljon pidemmälle tulevaisuuteen.
IMG_2993
Joskus aktiivinen liikkuvuus tehdään vasten seiniä ja ovia, kun muutama tunti viikossa voimistellaan liikuntasalien ulkopuolella käytävissä.
IMG_2977
Nea venyttelemässä selkää
IMG_4225
Meten ja Adan tankobalettitreeniä
IMG_4228
IMG_4210
Iida hienosäätämässä tasapainoasentoja
IMG_4178
Mette tankobaletin arabesque-sarjan parissa
IMG_4171
IMG_4159
IMG_4160
Piitu ja Iina keskittyneinä balettisarjoihin
IMG_4166
IMG_4173
IMG_4180
Lissu ja Pinja passé-sarjan kimpussa
IMG_2716
IMG_2705
IMG_2704
Jalkoja on availtu myös lattiatasossa
IMG_4230
IMG_4234
IMG_4237
Iidan ja Liisan tasapainotreeniä
IMG_4209
IMG_4204
Säihkeen typyköitä on niin runsain joukoin, että ihan jokainen ei mahdu samalla kertaa balettitangon ääreen. Kuvassa Elina ja Santra treenailemassa puolapuiden avustuksella.
IMG_4236
Pinja ja Iina harjoittelemassa kellistyksen asentoa
IMG_4245
Ada ja jalanpitoharjoitus
IMG_2684
IMG_2757
Jalkatekniikkaa ja tasapainoasentoja on treenattu muutamaan otteeseen myös Loiste-joukkueen kanssa
IMG_4219
Iida treenailemassa etutasapainoa
IMG_2676
Fantsu venyttelemässä jalantaustoja
IMG_2662
IMG_2661
Plié-sarjat taivutuksineen ahkerassa treenissä
IMG_2699
IMG_2697
IMG_2696
Välillä tiukan treenin ohessa ehtii vähän hassutellakin
IMG_2691
IMG_2693
Lonkankoukistajan venytyksissä on syyskaudella vierähdänyt tovi jos toinenkin
IMG_2738
Ellu ja Iida opettelemassa ohjelman muutoksia
IMG_2726
Fantsu treenailemassa entistä hallitumpaa taaksetaivutuksta
IMG_2723
IMG_2721
IMG_2720
Piitu, Mette ja Manta samassa puuhassa, mutta lattiatasolla
IMG_2987
Iidan, Adan, Nean, Mantan ja Pinjan ristaritreeniä
IMG_4249
IMG_4253
Meten ja Adan kellistystreeniä ja asentojen putsailua
IMG_4293
Sivuspagaatin ylivenyttelyissä korokkeet ovat siirtyneet yhä korkeammalle ja korkeammalle :)
IMG_4282
Piitu keskittyy ristariheittoreeniin
IMG_4216
Piruettiasennon hakemista
 
Muunmuassa näistä ja monista muista harjoitteista on Säihkeen alkusyksy tehty! Joukkue treenailee vielä kolme päivää tiukkaa ohjelma- ja perustreeniä, jonka jälkeen koko porukka pääsee ansaitulle syyslomalle.

Rentouttavia lomapäiviä myös muille joukkuevoimistelijoille!