keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Fanijoukko MM-katsastuksessa

IMG_4376
Sunnuntaina olikin aika erilainen päivä, kun normaalien kello neljältä alkavien treenien sijaan Säihke äiteineen olikin siihen aikaan toisella puolella Suomea kannustustorvet ja -räikät tiukasti kädessään jännittämässä MM-katsastuksen alkua.

Reissuun lähdettiin hiukan ennen puolta päivää Turun Pyrkivän fanibussin kyydissä, joka koukkasi noukkaamaan matkan varrelta myös forssalaiset. Linja-auto oli täynnä Sanixin faneja; SikSak-joukkue, pyrkivän toimijoita ja tietenkin Säihke, joka  sopi eri seurataustasta huolimatta erittäin hyvin kannattajien porukkaan, sillä Sanix teki Caribiassa pieniin Säihkeisiin lähtemättömän vaikutuksen :)

Ensimmäiset kannustushuudot harjoiteltiin koko porukan voimin matkan varrella olleen ABC:n pihalla - silloin ne olivat vielä hiukan ujoja, mutta lopulta katsastuksen alettua ujoudesta ei ollut kyllä tietoakaan! Torvien ujellusta, taputuksia, räikkien räiskettä ja kannustushuutoja riitti kaikille joukkueille.
IMG_3465
IMG_3455
Jännitystä oli vähän ilmassa katsomossakin ennen kisojen alkua. Ylemmässä kuvassa Santra ja alempana Pinja.
IMG_4478
IMG_4523
IMG_4453
IMG_4421
IMG_3836
IMG_4068
IMG_4677
Sanix oli  Säihkeiden yksimielinen lemppari, koska "niillä on tosi hieno ohjelma ja puku", "ne on niin notkeita", sekä "ne osaa olla pelottavia ohjelmassa vaikkei ne oikeasti kyllä oo" :D. Myös OVO Team oli tytöille kovasti mieleen ja varsinkin nostot jäivät mieleen, etenkin "se missä se yks pyörii siellä ihan taivaissa". Sopi sitä tietysti myös muiden voimistelua ihastella ja Säihkeet olivat myös yksimielisiä siitä, että kaikki katsastuksen joukkueet olivat todella taitavia.
IMG_4238
IMG_4240
Tauolla oli luonnollisesti revittävä kengät jalasta ja hyökättävä keräämään matolta "strasseleita". Saalis oli aika näyttävä, sillä näissä kisoissa ei tainnut paljon muita alle 10-vuotiaita olla kisaamassa parhaista koristeista ;)

Näyttöjen välissä olevalla tauolla oli hyvää aikaa purkaa vähän energiaa (ihan kun sitä ei kannustuksen merkeissä olisi jo purettu?!), joten suunnistimme juoksujalkaa läheisten kiipeilytelineiden äärelle.
IMG_4330
IMG_4321
Pinja temppuilemassa
IMG_4317
IMG_4256
Ada poseeraa
IMG_4293
Liisa, Iida ja Ada telineessä
IMG_4300
Manta hyppäämässä keinusta
IMG_4301
Fantsu keinumassa
IMG_4310
Mette ja Santra vauhdissa
IMG_4288
IMG_4254
Elinan taidonnäytteitä
IMG_4353
Mette roikkumassa
IMG_4247
Hupia riitti, mutta pian oli taas aika palata seuraamaan toinen näyttö.
IMG_4194
Ovo Akatemia Fosforit
IMG_4130
Flex
IMG_3824
IMG_3894
Sanix
IMG_3748
Gloria
IMG_4095
Ovo Team
IMG_3452
Mikäli mahdollista, niin kannustus oli vieläkin kovaäänisempää toisessa näytöksessä. Suomen Cupin palkintojenjaon jälkeen koko porukka täytti erittäin tyytyväisenä taas bussin ja kotimatka sai alkaa. Mutkien kautta kotona oltiin vasta lähempänä puoltayötä, mutta siitä huolimatta reissu oli ehdottomasti kokemisen arvoinen!

Loppuun vielä Säihkeen bussigallupin tulokset. Mikä oli siis tyttöjen mielestä parasta reissussa?
-Sanix, Ovo Team, kun Sanixit tulivat kiittämäät kannustuksesta, strasselien kerääminen, torviin puhaltaminen, keinuminen ja kiipeily

Kannatti siis todella lähteä Vaajakoskelle saakka!
IMG_4372
IMG_4335
Näihin tunnelmiin on hyvä päättää postaus. Seuraava viikonloppu pitääkin pyhittää harjoittelulle, sillä tyttökisat häämöttävät jo hurjan lähellä!

torstai 19. huhtikuuta 2012

Säihke Liedossa

Viikonloppuna kisakausi sai jatkoa, kun Säihke suuntasi Lietoon Varsinais-Suomen TUL:n piirin avoimiin kilpailuihin. Päivä oli hurjan hektinen, mutta myös virkistävän erilainen. Annetaan kuvien puhua puolestaan:
pikkunen17
pikkunen19
 Yllä Fanny esittelemässä meikkejä ja alla Iida käsittelyssä
Tällä kertaa kisapaikalle kerettiin ajoissa ja ennen lämppää ehdimme saada kisameikit hyvään vaiheeseen. Kotona valmiiksi tehdyt kampauksetkin ehtivät saada ylleen kunnon hilekerrokset sekä koristenauhat.
pikkunen16
pikkunen18
Luonnollisesti Säihkeet kähvelsivät taas kameran ja ottivat mielenkiintoisia potretteja toisistaan, omista valmentajistaan ja itseasiassa myös muiden joukkueiden valmentajista :D

Oman aamulämpän sekä kisaharkan jälkeen taisi alkaakin päivän kovin jännittäminen, kun tytöt eivät millään malttaneet odottaa, että valkkujen 5-7-vuotias Sade-joukkue saapuisi kisapaikalle. Tytöt halusivat välttämättä tulla seuraamaan pienempiensä lämppää ja lopulta pääsivät vielä näyttämään esimerkkiä nuoremmille.
pikkunen9
Santra ja Ada mallivoimistelijoina
pikkunen14
Santra ja Elina tekemässä Saden kanssa jalkatekniikkaa
pikkunen12
Molemmat joukkueet tekemässä tuttua eteentaivutussarjaa
pikkunen5
pikkunen7
pikkunen15
pikkunen13
Liisa opettamassa polvennostohyppyjä
pikkunen23
pikkunensade6
 Saden harkkasuoritus meni isompien kannustuksen siivittämänä oikein hyvin ja sen jälkeen olikin aikaa järjestäytyä kisapuvut päällä ottamaan muutamat yhteiskuvat.
pikkunen24
pikkunenturun pyrkivä 6
pikkunenturun pyrkivä 5
 Vaikka Säihkeen tytöt ovat aiemmissa kisoissa näyttäneet laittoman pieniltä muiden voimistelijoiden seassa, niin kummasti Saden minikokoisten tarhalaisten rinnalla jopa Säihkeen 8-vuotiaat juniorit näyttivät vanhoilta!

Kisalämppä oli täynnä vilinää ja vilskettä, kun Liedon pieni halli oli tupaten täynnä ja valmentajilla oli yhteensä 25 muksua paimennettavana. Onneksi Säihkeen tytöistä sopi olla hurjan ylpeä, kun he osasivat omatoimisesti yhdessä harjoitella ohjelman kohtia sekä osia sillä välin, kun Sade treenaili lämppätilassa ja suoritti kisamatolla.
pikkunen25
 Lopulta Säihkekin pääsi odottamaan omaa vuoroaan katsomon reunalle - ja sitä odotusta riittikin tällä kertaa vaikka muille jaettavaksi.
pikkunensäihke9
pikkunensäihke3
minisäihke10
pikkunensäihke2uusisäihke2
minisäihke5
minisäihke6
Suoritus ei yltänyt ihan samalla tasolle kuin aluekisoissa, vaikka tällä kertaa niitä suurempia virheitä ei juuri tullutkaan. Kokonaisuus oli  ilmaisun osalta aika paljon vaisumpi ja voimistelu ei ollut yhtä tiukkaa ja jäntevää kuin, mihin Säihke pystyy. Näin ollen myös kategoria tippui pykälällä alas päin ja tällä kertaa Säihke sijoittui kategoriaan 3. Onnittelut mitalisteille; Felidaelle, Starlit Shinelle ja Smindille!
pikkunen29
 Kisasuorituksen jälkeen tytöt pääsivät jälleen hurjaan strasselijahtiin ja rasiat täydentyivät kovalla vauhdilla. Kuvassa Iidan vaikuttava kokoelma.
pikkunen28
pikkunen27
Elina ja Manta odottelemassa kategoriaa
pikkunen30
Maijun, Santran ja Liisan oli ruokailun jälkeen tietenkin pakko päästä lukemaan päivän lehti...
pikkunen32
Säihke ja Loiste suunnittelemassa kannustushuutoa Lumitähdille

Nyt ei olekaan jäljellä kuin yhdet kisat Riiviöt -ohjelmalla ja sitten Säihkeen ensimmäinen kuudesta kaudesta10-12 -sarjassa on saatu hienoon päätökseen. Seuraavan kerran tytöt pääsevät matolle siis Tampereen tyttökisoissa muutaman viikon päästä!

Taival kohti tyttökisoja ei kuitenkaan ole kokonaan lomaa kisatunnelmista, sillä sunnuntaina joukkue innokkaine äiteineen hyppää matkan varrelta mukaan Turun Pyrkivän fanibussiin, joka matkaa Vaajakoskelle MM-katsastukseen. Ihan mahtava viikonloppu siis luvassa :)