tiistai 21. helmikuuta 2012

Flunssaa ja treenaamista

Onni ei ole ollut ihan parhaalla mahdollisella tavalla mukana treeneissä, sillä siitä on jo yli kuukausi, kun Säihke on viimeksi päässyt harjoittelemaan täydellä kokoonpanolla. Flunssa on iskenyt kurjasti hampaansa lähes kaikkiin vuoroon perään ja epäonnekkaimpiin jo useampaan otteeseen!

Sunnuntain harkat olivat vähän normaalia pidemmät ja aloitimmekin ne poikkeuksellisesti pienemmässä tilassa kuin tavallisesti. Nopea lämmittelyn jälkeen vuorossa olivat avaukset, jotka tytöt ohjasivat tällä kertaa itse valmentajien neuvotellessa vieressä kuvioista. Oli ilo huomata, miten tunnollisesti ne sujuivat ja miten hyviä korjauksia tytöt osasivat tehdä ilman "aikuisten" apua.
pikkunenb2
Lyhyen salivuoron aikana ehdimme korjailla muutamat kuviopaikat, hioa kohtia sekä muuttaa hiukan yhtä hyppelyistä. Kuvassa tytöt treenaavat kovasti yhdenkäden kärrynpyörää, jotta siinäkin saataisiin näytettyä sivuliikkuvuus.
pikkunenb3
pikkunenb15
pikkunenb16
Myös siltakohta oli tehokkaassa treenissä ja harkkojen lopuksi se näytti jo paljon selkeämmältä useista rooleista huolimatta :)

pikkunenb11
Tunti kului hurjan nopeasti, mutta vielä sitäkin vauhdikkaammin kaikki pukivat lämpimästi päälle ja aloitimme marssin (kirjaimellisesti, Mette laski tietenkin tahtia "yks, kaks ja vasen, VASEN") kohti Talsoilaa, jossa treenien oli määrä jatkua normaalilla salivuorolla.
pikkunenbb10
Matkan varrella Santra imitoi muumien mörköä...
pikkunenb19
... tytöt poseerasivat reteästi ryhmäkuvaa varten...
pikkunenb17
...Ada joutui kantamaan kamera kädessä loikkivan valmentajan lapasia...
pikkunenb112
... ja lumi osoittautui aika kylmäksi, jos sinne sukelsi :D

Talsoilassa  tytöt popsivat nopeasti eväät, jonka jälkeen kiirehdimme saliin yleisöksi, kun Säpinä esitti kisaohjelmansa, joka oli huimasti ehtinyt kehittyä jo viime viikonlopusta! Myös Säihke pääsi esiintymään suurelle yleisölle, kun Säpinän tytöt ja pukuja koristelemaan tulleet vanhemmatkin tulivat katsomaan.
pikkunenb8
Yleisön lähdettyä ohjelman hiominen jatkui entisestään ja siltakohtaa hiottiin TAAS.
pikkunenb5
Vaikka miehitys oli aika lailla vajaa, ohjelma meni taas reippaasti eteen päin. Lopuksi, kun tytöt esittivät kisapuvut päällä Nefriiteille ja vanhemmille kokonaisen, se näytti jo paljon puhtaammalta kuin treenien aluksi tehty suoritus :)



pikkunenbb4
pikkunenbb
pikkunenb20
pikkunenb123
Lopuksi teimme tavallista lyhyemmän ja kevyemmän liikkuvuuden ja kunnon loppiksen. Tällä kertaa palautus sisälsi myös jättipallohieronnan, joka epäilemättä taitaa olla kaikkien lemppari - myös valkkujen, jotka pääsivät vierittämään palloa.
pikkunenb22
Nyt pikaisia paranemisia kaikille Säihkeen potilailla (ja toki myös muille jumppareille!), jotta viikonloppuna päästäisiin harjoittelemaan täydellä teholla!


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Eerikkilän leiripäivä

Säihke vietti sisarjoukkueensa Säpinän kanssa leiripäivää Eerikkilän urheiluopistolla lauantaina 11.2. Aloitimme päivän 20 tytön ja 4 valkun voimin klo 10 Lindan pitämällä alkulämpällä sekä avauksilla, jonka jälkeen pääsimme itse asiaan, eli ohjelmien hiomiseen.

IMG_5667
Tiuku tekemässä avauksia

Ensimmäisen tunnin hioimme ohjelman kohtia maton vieressä, sillä Säpinä käytti mattoa. Saimmekin karsittua pois suurimpia virheitä ja eriaikaisuuksia, ja varsinkin ohjelman keskiosa selkiytyi paljon. Lopulta pääsimme matolle tekemään kokonaisia ja käymään kuviot läpi. Selkiytimme myös muutamia kohtia ja menipä jokunen sarja vaihtoonkin. Paikalla oli myös FNV:n uusi tuomari Mia, joka arvioi ohjelmaamme. Suuri kiitos Mialle, että pääsit paikalle! :)

Tässä pieni kurkistus uuteen, vauhdikkaaseen ohjelmaamme:


IMG_5692
keskittyneitä tyttöjä sivutasapainon kimpussa

IMG_5682

IMG_5694

IMG_5668
Vihdoinkin juomatauko..!

Mattoharkan jälkeen pääsimme herkuttelemaan kurnivin vatsoin urheiluopiston seisovaan pöytään. Ruokailun ja hetken levon jälkeen jatkoimme vielä tunnin verran Elinoiden pitämällä pariliikkuvuudella ja loppuverkalla.

IMG_5701
Säpinän Iida venyttämässä Fannya

IMG_5711
Tiuku jaksoi hymyllä päivän loppuun asti!

IMG_5717
Maiju

IMG_5718
Elina ja Säpinän Katariina

IMG_5734
Säihke & Säpinä


IMG_5743
Tiuku lähdössä kärrynpyörään...

IMG_5745
...ja itse kärrynpyörä

IMG_5737
Iidan kellistystreeniä maalla...

IMG_5755
...ja vedessä!

Loppuverkan jälkeen oli vuorossa päivän odotetuin osuus, eli saunominen ja uiminen. Kaikki tytöt jaksoivat polskutella viileässä vedessä ihan viimeiseen asti erilaisia tasapainoja, hyppyjä ja nostoja kokeillen.


IMG_5760
Liisa ja Tiuku uiskentelemassa

IMG_5765
Vesipeto-Elina

IMG_5771
serkukset Mette ja Pinja

IMG_5775
Iida, Santra, Elina ja Fanny harjoittelemassa nostoja;)

Lopulta oli aika hyvästellä joukkuekaverit hetkeksi ja lähteä kotiin keräämään voimia ennen sunnuntaista tuomarointia!

torstai 2. helmikuuta 2012

Hiukan erilainen viikonloppu

Viimeviikonloppu oli Säihkeen aikatauluissa hiukan erilainen kuin yleensä. Nyt siitä siis hiukan tekstiä!

Perjantai:
Treenit alkoivat ihkauudella pidemmällä tankobaletilla, joka oli jo vaativampi kuin sen edeltäjät. Balettisarjat vaativat erityisesti tiukkaa keskittymistä, mutta tytöt suoriutuivat ensikertalaisiksi siitä oikein näppärästi. Saa kyllä olla kiitollinen, että Talsoilasta löytyy niin peili kuin balettitangotkin :)
kaksi
Vasemmalla Liisa tekemässä harjauksia ja oikealla Pinja tekemässä joustoja
pikkunensaihkee
pikkunensolmussa
Baletti sisälsi jo hiukan avauksia tangolla, mutta venytettävää jäi vielä vähän lattiatasoonkin. Näemmä jossain vaiheessa Mette ehti mennä ihan solmuun!
pikkunensai4
Loppusaliaika kului ohjelman hiomisen parissa ja toinen neljäsosa selkeytyi hirmuisesti. Vielä jäi kuitenkin hurjasti hommia, sillä eräs pahamaineinen hyppely ei mennyt vieläkään ihan tahteihin ;)
pikkunensssaihke3
pikkunensäihke2
 Saliaika loppui lyhyeen, kuten aina, ja ulkopuolella oli viedä tunti aikaa tehdä muutamia vartalonhallintatreenejä sekä tehdä liikkuvuutta yli- ja parivenytyksien merkeissä.
pikkunenssm
 Manta taisi melkein nukahtaa parin venyttäessä tältä sivuliikkuvuutta...
 Lauantai:
Lauantaina Säihkeen tytöt sekä perheenjäsenet tapasivat valkut Kuhalan koulussa, jossa keskusteltiin tarkemmin tulevasta kaudesta. Vaativan 10-12-sarjan säännöt eivät tainneet olla vielä kenellekään tutut, joten käsittelimme ne pintapuolisesti läpi ja kerroimme enemmän lajin vaatimuksista. Seinälle heijastettiin myös videoita, joista pääsimme ihastelemaan mieleenpainuvia ohjelmia niin nuoremmilta kuin vanhemmilta lajin huipuilta. Lopuksi katsoimme vielä Säihkeen oman suorituksen perjantain treeneistä - se taisi olla aikamoista kontrastia edelliselle pätkälle, jossa Dynamot voimistelivat MM-kultaa Myskyluodon Maijan tahtiin ;)

Videoiden jälkeen tytöt siirtyivät toiseen luokkaan ja he saivat mukaansa kasan tehtäviä. Mukana oli leikkimielinen tietokisa joukkuevoimistelusta ja sen säännöistä  sekä pieni itsearviointilomake. Nopeimmat pääsivät vielä suunnittelemaan kisapukujakin! Vanhemmat sen sijaan jäivät kuuntelemaan valmentajien luentoa urheilijan ruokavaliosta, terveellisestä harjoittelusta sekä oikeista liikunnan määristä.
pikkunensaihk
 Ada pähkäilee ensimmäistä tehtävää
pikkunensäihke
Iida kyselee neuvoja monivalintatehtävää varten
pikkunensäihk
Fanny naureskelee kysymyksille
pikkunensaihjk
Tiuku ja Manta puurtavat tietokilpailun parissa
pikkunensäihke3
.... ja Mette ottaa luonnollisesti hyvin lungisti :D

Sunnuntai:
Viikonlopun viimeinen päivä alkoi jälleen Talsoilan koulun käytävässä, jossa käytiin nopeasti läpi uusi kotitreeni. Se sisälsi hauskoja nopeusketteryysharjoitteita sekä jokaisen henkilökohtaisen liikkuvuustreenin. Vanhemmilta kuului jo huhua, että uusi kotiohjelma on hitti ja tytöt ovat innoissaan yrittäneet parantaa vanhoja ennätyksiä :)

Perusteellisten avausten jälkeen pääsimme jo saliin, jossa ensimmäinen tunti kului jalkatekniikan sekä hyppyjen merkeissä. Jossu ja Essi ovat selkeästi tehneet maanantaitreeneissä ihmeitä, sillä hypyt olivat kehittyneet ihan hurjasti viimenäkemästä. Vielä kun saataisiin ohjelmaan yhtä lennokkaat harpat! Viimeinen puolituntinen olikin sitten taas ohjelman tahkoamista ja lopuksi esitimme tapamme mukaan kokonaisen Nefriiteille. 
pikkunensääih
 Ulkopuolella tehtiin vielä nopeampi liikkuvuus ja viikonloppu alkoi olla vihdoin pulkassa!
pikkunens2
 Mette ja Fanny venyttelevät lonkankoukistajaa
pikkunensmm
 Käytävästä oli kadonnut iso kasa ahkerassa käytössä olleita tuoleja, eikä niitä riittänyt kaikille. Matalammasta puomista ei ollut oikein mihinkään -  toivottavasti istuimet ovat ilmestyneet ensi viikonlopuksi takaisin! Kuvassa Maiju.
pikkunenssmmm
Iida venyttää Tiukua
pikkunens1
Elina venyttelee sivuliikkuvuutta... ja taustalla Manta näyttää taas nukahtaneen omaan ylivenytykseensä!

Tehokas viikonloppu siis takana :)