sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kiitokset tukijoille

Tässä vaiheessa on aika kiittää 10-12 –vuotiaiden joukkuevoimistelujoukkue Säihkeen sponsoreita rakkaan harrastuksen tukemisesta. Voimistelun tuomia hetkiä ei voi millään mitata rahassa, mutta totuus on se, että treenaaminen maksaa yllättävän paljon. Valtava kiitos siis urheiluharrastuksemme tukemisesta!

Eikä se sponsorien luottamus tainnut mennä hukkaan, sillä blogiin on tullut kymmeniätuhansia käyntejä ja  joukkuetakeille on riittänyt käyttöä  leireillä, kotisalilla ja kisapaikoilla. Syksyltä kertyi myös menestystä parhaimmillaan ykköskateogrian sekä mitalin merkeissä ja mikä tärkeintä, kaudesta jäi käteen hurjasti ihania muistoja sekä huimaa kehitystä. Nyt joukkue jatkaa ahkeraa treenausta kohti kevään haasteita uuden, erilaisen vapaaohjelman parissa!
IMG_2545
Siinä ne nyt on, kaikki ihanat syksyn Säihkeet sponsorit takeissaan!
OIKEAT LOGOT

Tässä vielä kaikki Säihkeen sponsorit. Logot löytyvät myös sivupalkista ja niitä klikkaamalla pääsee suoraan yritysten kotisivuille :)

Joukkueeseen on tullut jo pieniä muutoksia, kun  hyvästelimme haikein mielin ihanan Maijun. Toivotamme kaikkea hyvää Maijulle (ja koko perheelle) jatkoon!♥ Onneksi mukaan saatiin kuitenkin kaksi uutta lahjakasta Säihkettä, kun Nea sekä Julia astuivat jo jonkin aikaa sitten joukkueen riveihin. Nyt koko jengi on vielä hetken ansaitulla pidemmällä joululomalla, mutta uusi ohjelma on saatu jo näppärään alkuun ja kaikki näyttää kevään suhteen olevan erittäin hyvällä mallilla.
Ihanaa uutta vuotta kaikille Säihkettä tukeneille ja tietenkin myös jokaiselle blogin lukijalle!

perjantai 14. joulukuuta 2012

Mökkireissu

Näinä kylminä ja tuiskuisina talvipäivinä karkaavat ajatukset väkisinkin lämpimiin ja aurinkoisiin kesäpäiviin. Hypätäänpä siis hetkeksi loppukesän tunnelmiin, jolloin Säihke vietti ihanan kesäillan yhdessä mökkeillen. Reissuun kuului saunomista, uimista, maukkaita ruokia sekä tietenkin hauskaa yhdessäoloa niin tyttöjen kuin vanhempienkin kesken. Nauttikaa!
IMG_6596
IMG_6585IMG_6591 IMG_6603IMG_6606IMG_6618 IMG_6628 IMG_6635IMG_6643 IMG_6653IMG_6665IMG_6680
Hauskanpidon lomassa kirjoitettiin mm. kiitoskortit Säihkeen sponsoreille.
IMG_6725IMG_6568IMG_6566
IMG_6738IMG_6742IMG_6748IMG_6759 IMG_6762IMG_6765 IMG_6770IMG_6777 IMG_6780
Tytöt saivat valkuilta ensimmäistä kertaa omat "todistukset", joihin oli arvioitu mm. tasapainot, hypyt, fyysiset ominaisuudet ja liikkuvuus. Mökkireissulla jaettiin myös diplomit kesän ahkerimmille treenaajille, jotka tällä kertaa olivat Iida ja Fanny! :-)
IMG_6788IMG_6796
Samaisella reissulla valkut antoivat tytöille haasteen; syyskautena liikkuvuustestituloksiaan eniten parantanut tyttö palkitaan viimeisissä harjoituksissa ennen joulua somalla lahjapaketilla. Paketin sisältö jäi kaikille arvoitukseksi - mitäköhän ne valmentajat ovat tällä kertaa keksineet? Vertailukohteina ovat siis alkukauden ja loppukauden testitulokset - jännitys tiiviistyy, kenelle paketti mahtaa mennä!
IMG_6736
 

Ihanaa joulunalusaikaa kaikille!

 toivottaa Säihke <3

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tuhat ja yksi kuvaa syysnäytöksestä

Viime viikonloppuna oli vihdoin tauko kilpailemisesta, mutta silti lauantai oli täynnä pukuja, paljettien keräilyä, treenailua, lakan tuoksua ja tietenkin säihkyviä marssilaisia. Illemmalla Säihke marssi myös matolle asti esiintymään, mutta kisatilanteen sijaan seuran 60-vuotis juhlanäytöksen merkeissä.

Säihke saapui aamulla ensimmäisenä joukkueena paikalle ja päivä alkoikin tunnin tankobaletilla, osatreenillä, ohjelman hiomisella sekä liikkuvuudella. Kisakaudella treenejä on kertynyt useasti vain kahdet per viikko, kun aikataulut eivät juuri suosi Säihkeen harkkavuoroja, joten näytöksessä oli hyvä tilaisuus hiukan kiriä muiden joukkueiden tuntimääriä kiinni.
IMG_2443
Urheiluhallin tuolit osoittautuivat liian mataliksi, joten ei auttanut muuta kuin kipata aamun ylkkäreissä jalat pöydälle.
IMG_2418
Piitu virnistelee ja Maiju keskittyy taustalla 
IMG_2421
Lämppäilyn jälkeen tytöt pääsivät kiskomaan pari kokonaista ihan kilpailumatolla.
IMG_2426
Treenailun ohella Säihke ehti ihmetellä myös ikivanhoista puvuista koostuvaa näyttelyä. Tytöt olivat yllättäen sitä mieltä, että omat puvut voittavat esim. kuvan stringimallisen sinisen bodyn napakasti.
IMG_2479
Liisa ja Manteli vakavina
IMG_2465
Iida yrittää venkuilulla paeta kameraa (huonoin lopputuloksin)
IMG_2464
Ada tuimana ja Maiju ilveilemässä
IMG_2458
IMG_2473
Pinja ja Mette pusertamassa
IMG_2491
IMG_2486
IMG_2483
Typyköitä solmussa
IMG_2533
Treenailun jälkeen oli aika syödä kunnon eväät ja puunailla meikit silmiin sekä hileet hiuksiin. Tälläytymisen jälkeen otimme parit ryhmälkuvat edustustakkien kanssa ja sitten pitikin aloittaa massiivinen pukuoperaatio!
IMG_2639
IMG_2676
IMG_2699
Sitä mukaa, kun tytöt olivat saaneet avaruuspukunsa päälle alkoi tiukka veivaaminen Nefriittien taustatanssijoina (kaikki seuran lapset taitavat olla ihan huumassa vanhimpien Gangnam Style-tanssista, nytkin mukana hytkyivät myös Kimalluksen tytöt).
IMG_2734
Tilaa lämpälle ei ollut mitenkään liikaa, mutta hiukan soveltamalla koko jengi kuitenkin mahtui pienen nyrkkeilykehän sisälle. Kuvassa keskittyneinä Ellu, Iida ja Santra
IMG_2782
IMG_2813
IMG_2829
Manta pystäritreenin tuoksinassa
IMG_2845
Ada kuntelee tarkasti valmentajan neuvoja
IMG_2848
Ja Metukka sen kun virnuilee kesken etutasapainotreenin
IMG_2852
Iida ja Fanny totisina harjoittelemassa
IMG_2873
IMG_2886
Eltsu ja Manta
IMG_2909
Ada treenailemassa sivutasapainoa ristikädellä
IMG_2927
IMG_2929
IMG_2932
IMG_2956
Ja tietysti omaan tahtiin tytöt kokeilivat erilaisia ristareita 
IMG_2960
Vielä viimeisen yhteiskuvan jälkeen oli aika kipittää vauhdilla alakertaan kertailemaan viimeiset vaikeusosat. Sitten olikin aika astella matolle näyttämään yleisölle, mistä Säihke on tehty!
IMG_3064IMG_3088IMG_3083
IMG_3107
IMG_3094

IMG_3124IMG_3112

IMG_3139
IMG_3142
IMG_3170
IMG_3177
IMG_3178
IMG_3186
IMG_3188
IMG_3202
IMG_3208
IMG_3216
Ilmaisu jäi kokonaisessa vähän vaisuksi, mutta muutokset sujuivat jo loistavasti! Tytöistä oli kuitenkin kovin tylsää, kun tästä suorituksesta ei saatu ollenkaan kategoriaa ja valmentajia pyydettiin kovasti veikkailemaan, että mikäs numero sieltä tällä kertaa olisi tullut :)
IMG_3494
Lopuksi kaikki esiintyjät hyppäsivät vielä hetkeksi lavalle lopputanssin merkeissä...

 ... ja heti viimeisen numeron päätyttyä marssilaiset ryntäsivät takaisin matolle temppuilemaan. Käy kyllä kateeksi niitä onnekkaita, jotka pääsevät matolle kotisalilla! Säihkeiden lempipuuha eli matoilu, kun aiheuttaa Talsoilan kovalla lattialla hetkittäin meheviä mustelmia.
IMG_3520
IMG_3522
IMG_3580
Temppuilua ei tietenkään malttaisi lopettaa ikinä, mutta viimein tytöt saatiin istutettua hetkeksi aloilleen viimeisiä ryhmäpotretteja varten.
IMG_3542
Lopuksi edellisen viikonlopun mitalistit vielä kukitettiin, eikä tämän jälkeen kellään ollut tietysti aavistustakaan millaisia juhlallisuuksia joukkueen päänmenoksi oli suunniteltu tulevalle viikonlopulle. Mutta siitä tapahtumasta sitten lisää myöhemmin ;)

Nyt on jäljellä vielä viimeinen puserrus kohti ensi sunnuntain SM-kisoja, joissa avaruusalus laskeutuu näillä näkymin viimeisen kerran. Säihke lähettää kaikille suuret tsempit viimeisen viikon puurtamiseen!