tiistai 20. syyskuuta 2011

Säihkeen pelisäännöt kaudelle 2011-2012

Tulen harjoituksiin ajoissa, joukkuevaatteet päällä ja hiukset siististi kiinni laitettuna. Mukanani ovat kaikki treenivarusteet (juomapullo, tossut, naru, pallo, pehmuste).

Teen harjoituksissa, leireillä, esiintymisissä ja kilpailuissa aina parhaani.

Käyttäydyn paitsi harjoituksissa, myös leireillä, esiintymisissä sekä kisoissa esimerkillisesti.

Kuuntelen valmentajien ohjeita.

Annan muille keskittymisrauhan.

Sitoudun tekemään kotitreenin sovitusti. Haluan kehittyä.

Olen kaikkien kaveri, enkä kiusaa tai hauku toisia.

En kuiskuttele toisten selän takana.

Iloitsen joukkuekavereiden onnistumisista.

Hyväksyn toisten erilaisuuden.